Aihearkisto: Tapahtumat

Satkyn syyskokous Crazy Town Porissa 14.11.2019

Vuoden 2019 sääntömääräinen syyskokous pidetään 14.11.2019 kello 18.00 alkaen Crazy Town Porin tiloissa osoitteessa Rautatienpuistokatu 7, 28130 Pori. Varsinaisen syyskokouksen lisäksi ohjelmassa on muutama yritysesittely. Ilmoittauduthan tarjoilujen järjestämistä varten viimeistään 10.11.2019.

Yritysesittelyt

Crazy Town Pori
Crazy Town Pori on yhteisö ja tila kaikille, jotka haluavat keskittyä uuden luomiseen.
Startupeille se tarjoaa kasvupalveluita. Freelancerit ja asiantuntijat pääsevät osaksi sisämarkkinoita ja löytävät kumppaneita. Vakiintuneet yritykset ja järjestöt voivat hyödyntää sitä kehitysympäristöä. Kaikki oppivat yhdessä.

Hubble
Hubble on ketterä ohjelmistokehittäjä, jonka missio on inhimillistää teknologiaa. Mielestämme jokaisen ohjelmiston ja digitaalisen palvelun tulisi olla toimivaa, tarpeen mukaista ja käyttäjän elämää oleellisesti helpottavaa – yhtä luonnollinen osa elämää kuin kynä ja paperi.

LocalBitcoins.com
LocalBitcoins.com is a person-to-person bitcoin trading site. At LocalBitcoins.com, people from different countries can exchange their local currency to bitcoins. The site allows users to post advertisements where they state exchange rate and payment methods for buying or selling bitcoins. You reply to these advertisements and agree to meet the person to buy bitcoins with cash, or trade directly with online banking. Bitcoins are placed in LocalBitcoins.com web wallet from where you can pay your bitcoin purchases directly.

Syyskokouksen esityslista

  1. Kokouksen avaus
  2. Puheenjohtajan ja sihteerin valinta
  3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  4. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta
  5. Esityslistan hyväksyminen
  6. Ilmoitusasiat
  7. Seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio
  8. Seuraavan vuoden jäsenmaksujen suuruudet
  9. Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja johtokunnan jäsenet
  10. Valitaan toiminnantarkastajat (2) ja varatoiminnantarkastajat (2)
  11. Valitaan liittokokousedustaja ja varaliittokokousedustaja
  12. Muut asiat
  13. Kokouksen päättäminen

Neuvoja sähköpostihuijauksen tunnistamiseen Porin pääkirjastossa 28.10.2019 kello 18.00

Aika: 28.10.2019 kello 18.00
Paikka: Porin pääkirjasto, tila Kokoustila

Tapio Lehtonen Satakunnan tietojenkäsittely-yhdistyksestä esittää tiiviin infopaketin sähköpostihuijauksen tunnistamisesta.

Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Tiedossa on noin 15 minuutin esitys, jonka jälkeen on mahdollisuus esittää omia kysymyksiä. Tervetuloa!

Satakunnan tietojenkäsittely-yhdistys
Porin Kirjasto

Satkyn sieniretki 29.9.2019

PERUTTU yöpakkasten vuoksi.

Lähdetään sunnuntaina 29.9.2019 tutkimaan Porin lähiseudulta löytyvää sienimetsää hyvän saaliin toivossa. Oppaana meillä on sienineuvoja Kristian Laihinen. Luvassa on itse sienestyksen lisäksi yleistä ja henkilökohtaista opastusta. Varusteiksi tarvitaan mukaan kumisaappaat ja sienikori / ämpäri. Myös veitsen voi ottaa mukaan.

Sienimetsälle mennään kimppakyydein ja paikka tarkentuu retken alkaessa. Yhteislähtö on Porista, hotelli Amadoa vastapäiseltä parkkipaikalta, vanhan linja-autoaseman vierestä. Kellonaika tarkentuu lähempänä.

Retki on ilmainen kaikille Satkyn jäsenille. Jokainen Satkyn jäsen saa tuoda yhden ei-jäsenen mukanaan samaan, erittäin halpaan hintaan. Muille hinta on 25 euroa. Kaikkiaan retkelle mahtuu mukaan enintään 20 henkilöä. Ilmoittauduthan ennen 27.9.2019. Kerro lisätiedot-kentässä oletko Satkyn jäsen, Satkyn jäsenen kutsuma vai 25 euron maksulla osallistuva.

Kevätkokous 29.3.2019 kello 17.30

Sääntömääräinen kevätkokous järjestetään Porin teatterin tiloissa (Hallituskatu 14, 28100 Pori) 29.3.2019 kello 17.30.

Kevätkokouksen esityslista
1. Kokouksen avaus
2. Puheenjohtajan ja sihteerin valinta
3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta
5. Esityslistan hyväksyminen
6. Ilmoitusasiat
7. Edellisen vuoden toimintakertomus
8. Edellisen vuoden tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto
9. Tilinpäätöksen vahvistaminen
10. Vastuuvapauden myöntäminen
11. Muut asiat
12. Kokouksen päättäminen

Kevätkokoukseen saa osallistua ilmoittautumatta, mutta näin toimiessaan saattaa jäädä ilman tarjottavaa. Ilmoittauduthan viimeistään 26.3.2019 tarjoilua varten.

Kokouksen jälkeen, kello 19.00, alkaa näytelmä Tenorit Liemessä. Kokoukseen osallistuneilla Satkyn jäsenillä on mahdollisuus jäädä katsomaan näytelmää huokeaan hintaan 0 euroa. Paikkoja rajoitetusti.

Porin Teatterin esitys Tenorit Liemessä 29.3.2019

Tule mukaan Porin Teatteriin katsomaan näytelmää Tenorit Liemessä.

Näytelmä: Tenorit Liemessä
Paikka: Porin Teatteri (Hallituskatu 14, 28100 Pori)
Aika: 29.3.2019 kello 19.00
Hinta: Satkyn kevätkokoukseen osallistuneet jäsenet 0 euroa, muut 25,50 euroa.
Väliaikatarjoilu: kahvi  / tee ja leivos sekä konjakti / likööri

Osallistuminen vaatii ilmoittautumisen. Ilmoittaudu viimeistään 25.3.2019.

Kasipallon perusteita tietojenkäsittelijöille 2.11.2018 kello 18.00

Aika: 2.11.2018 kello 18.00
Paikka: Porin Biljardiklubi, Isolinnankatu 18, 28100 Pori
Hinta: Satkyn syyskokoukseen osallistuneet jäsenet 0 euroa, muut 15 euroa

Satkyn perinteeksi muodostunut Biljardi-ilta pidetään tänä vuonna marraskuussa. Kuten aiemminkin, Porin Biljardikerhon valmentaja opettaa meille biljardin perusteita (lyöntitekniikka ja säännöt) ja opetuksen jälkeen pääsemme hiomaan oppeja pelaamalla toisiamme vastaan. Aiempaa kokemusta biljardista ei tarvita.

Kokoonnutaan Säveltäjänkadun sivuovelle kello 17.55 ja mennään yhtenä ryhmänä klubille.

Ilmoittautumiset

Tervetuloa!

Syyskokous 1.11.2018

Sääntömääräinen syyskokous järjestetään tänä vuonna Hubble Oy:n tiloissa osoitteessa Yrjönkatu 3, Pori.

Syyskokoukseen ovat kaikki Satkyn jäsenet tervetulleita. Satkyyn kuulumattomat saavat osallistua syyskokoukseen ilman äänioikeutta.

Ilmoittautuminen

Syyskokouksen esityslista:

1. Kokouksen avaus
2. Puheenjohtajan ja sihteerin valinta
3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta
5. Esityslistan hyväksyminen
6. Ilmoitusasiat
7. Seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio
8. Seuraavan vuoden jäsenmaksujen suuruudet
9. Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja johtokunnan jäsenet
10. Valitaan toiminnantarkastajat (2) ja varatoiminnantarkastajat (2)
11. Valitaan liittokokousedustaja ja varaliittokokousedustaja
12. Muut asiat
13. Kokouksen päättäminen

Huom! Syyskokoukseen osallistuneet Satkyn jäsenet saavat osallistua ilmaiseksi 2.11.2018 järjestettävään biljardi-iltaan.

Satkyn Pikkujouluteatteri-ilta 7.12.2018

Tervetuloa viettämään Satkyn Pikkujouluteatteri-iltaa hyvän seuran, esityksen ja ruokailun merkeissä.

Näytös: Rakastajat teatteri: KÄMPPÄ TYHJÄNÄ
Ajankohta: Pe 7.12.2018
Paikka: Kulttuuritehdas Kehräämö, Pori

Pikkujoulujen kulku:

17:30 Ovet auki ja Happy Hour klo 17.30 – 18
>> Happy Hourin aikana 12cl talon viiniä ja hanatuotteet ovat 4€/kpl
18:00 Ruokailu
19.30 Esitys alkaa
Jälkiruoka, kahvi + avec esityksen jälkeen.

Lippujen jako klo 17:15 Kehräämön ovien ulkopuolella.

Illanvietto on Satkyn jäseneltä 0,00 eur ja
Satkyyn kuulumattomalta avecilta 25,00 eur.

MAKSUT:
Pe 30.11. mennessä Satkyn tilille FI18 2005 1800 0206 52 viitenumerolla 20200.
HUOM! Jos olet vain Satkyn jäsen, etkä Tietotekniikan liiton jäsen tarkistathan onko tämän vuoden jäsenmaksusi maksettu. Summa on 25,00 eur/vuosi ja sen voi maksaa Satkyn tilille FI18 2005 1800 0206 52 viitenumerolla 20187.

Ilmoittautuminen

Avoin keskustelu: Bitcoin ja muut kryptovaluutat 7.4.2018

Satky järjestää kaikille Bitcoineista ja muista kryptovaluutoista kiinnostuneille vapaan keskusteluhetken. Keskustellaan aiheesta, eikä niin haittaa vaikka vähän mentäisiin aiheen ohikin. Keskustelutuokioon ovat kaikki tervetulleita.

Keskustelun pohjustukseksi Mika Impola on luvannut näyttää miten Bitcoin transaktio tehdään pythonilla.

Paikkana on edelliseen tapaan Ravintola Kirjakauppa Porissa. Aloitetaan suunnilleen kello 13.00.

Tervetuloa!